2. NS nuorten yksikkö

Nuoren Suomen organisaatio on jaettu viiteen yksikköön: Yleisjohtaminen, Markkinointi ja viestintä, Seura- ja lajiliittopalvelut, Liikkuva alakoulu ja liikkuva päivähoito sekä Nuoret.

Nuorten yksikköä johtaa Ossi Heinänen. Hänen päävastuullaan on Nuorten  kampanja 2011.
Nuorten harrastetoiminnasta ja koulutuksista vastaa Juhani Lehto,
nuorten tapahtumien järjestämisestä
 Riikka Mannelin,
yläkoulun liikunnallistamisesta Pia Mäki-Kokkila.

Nuoren Suomen perustehtävänä on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja elämäniloa liikunnan ja urheilun avulla. Päämääränä on saada jokainen lapsi ja nuori liikkumaan riittävästi päivittäin, tarjoamalla innostavia ja kehittäviä mahdollisuuksia harrastamiseen. Arvopohja rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle kasvua ja kehitystä tukemalla ja lapsuutta kunnioittamalla.

Toiminnassa pyritään
- Toimimaan nuorten liikunnan puolestapuhujana
- Vahvistamaan nuorten yhteisöllisyyttä ja aktiivista, omaehtoista osallistumista
- Vahvistamaan nuorta lähellä olevien aikuisten innostusta ja osaamista
- Tarjoamaan seuroille, kouluille ja muille toimijoillenuorten liikkumista lisääviä toimintamalleja
- Toteuttamaan liikkumista lisääviä ja sen merkitystä esille nostavia kampanjoita ja tapahtumia
- Kehittämään liikkumaan innostavia olosuhteita ja edistämään niiden syntymistä
- Hankkimaan resursseja ja tukemaan taloudellisesti ja välineillä urheiluseurojen, lajiliittojen, koulujen sekä kuntien nuorten liikunnan ja urheilun kehittämistyötä
- Vahvistamaan aktiivisella viestinnällä strategian toteutumista
- Tekemään yhteistyötä lajiliittojen, aluejärjestöjen, urheiluseurojen, koulujen, kuntien, viranomaisten, yritysyhteistyökumppaneiden ja median kanssa.

Nuorille suunnatuissa toiminnoissa
- Tehdään nuorten näköistä toimintaa
- Ollaan ainaisessa kehitysvaiheessa
- Pysytään liikkeessä ja tehdään nopeita muutoksia
- Kehitetään ja suositaan uusia toimintatapoja
- Kuunnellaan nuoria, ollaan läsnä
- Osallistetaan nuoria suunnittelu- ja toimintavaiheessa

Kohderyhmäinä toiminnassamme ovat
- 13-19-vuotiaat nuoret yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa
- kyseisten oppilaitosten liikunnanopettajat, terveystiedon opettajat, oppilaskuntien ohjaavat opettajat, tukioppilasohjaajat ja rehtorit

Kampanja 2011
Nuorten suurtapahtuman 2011 suunnittelu on pitkällä ja toteutuskin alkanut. Kampanjan tavoitteena on saada nuorten omaehtoinen liikkuminen lisääntymään huomattavasti. Matkalla kohti suurtapahtumaa tarjotaan nuorille sekä kouluissa että urheiluseuroissa mahdollisuutta järjestää tapahtuma. Nuori Suomi tukee tapahtumien järjestämistä tukipaketilla, johon sisältyy Järkkäri-koulutus sekä välinepaketti.

Yläkoulut liikkeelle
Nuoren Suomen yläkouluprojekti on osa Koululaiset liikkeelle -hanketta. Projektin taustalla on kokemus yläkoulun melko suurestakin eroavaisuudesta alakouluun sekä toimintaympäristönä että pedagogisina vaatimuksiana. Nuoret suhtautuvat kriittisesti ympäristöönsä, informaatioon ja tarjottuihin virikkeisiin. He tekevät itsenäisiä, aikuisten ohjauksesta riippumattomia päätöksiä itsenäisesti, yksin ja yhdessä kavereiden kanssa. Nuoret haluavat vaikuttaa omiin asioihinsa ja kokevat osallistumisen tärkeänä.

Koulujen pihat ovat yläkouluissa vähemmän houkuttelevat kuin alakouluissa, ja mahdollisuudet välituntiliikkumiseen sisälläkin ovat useimmissa yläkouluissa rajalliset. Yläkouluprojektin tavoitteena on kartoittaa, löytää, kehittää ja jakaa hyviä ideoita, joilla nuoret saadaan liikkumaan koulupäivän aikana ja sen jälkeen vapaaehtoisesti ja innostuen, yhdessä kavereiden kanssa koulun toimintaympäristössä tai sen välittömässä läheisyydessä.