Arkisto: ‘Tutkimukset’

Höntsäliikunta kunniaan!

Maanantai, Maaliskuu 31st, 2008

Luin 2003 julkaistun artikkelin, jossa oli tutkittu lapsuusiän aktiviteetteja ja näiden vaikutusta ehkäisemään ylipainoa. Tutkimus tehtiin Kanadassa ja siihen osallistui yli 3000 lasta.

Tutkimus osoitti, että kaikenlainen tekeminen, kuten musiikki- ja taideharrastukset ja jopa videopelien pelaaminen, ehkäisee ylipainon kertymistä. Mutta kaikkein tehokkain muoto on organisoimaton liikunta eli höntsääminen. Organisoiduissa joukkuepeleissä ei synny yhtä paljon liikettä, koska suuremmalla todennäköisyydellä pelaaja voi joutua istumaan penkillä tai odottamaan suoritusvuoroaan. Höntsäporukoissa pelataan koko ajan ja kaikki pääsevät pelaamaan. Omaehtoinen liikunta voi olla siis enemmän tekemistä kuin organisoitu liikunta. Tutkimuksen mukaan pihapelit, pyörän käyttö, jaloin siirtyminen tai vaikka potku- tai skeittilaudan avulla kulkeminen eli lasten ja nuorten arkiliikunta ovat tehokkaita muotoja ehkäistä lapsuusiän ylipainoa.

TV:n katselulla oli suora yhteys ylipainoon. 7-11-vuotiailla lapsilla, jotka katselivat 3-5 tuntia päivässä TV:tä, oli 50% suurempi todennäköisyys ylipainoon kuin niillä, jotka katselivat 0-2 tuntia päivässä riippumatta muista elämäntapamuuttujista.

- Petteri Laine

Tutkimus: koululiikunta tukee koulumenestystä

Perjantai, Maaliskuu 7th, 2008

Journal of American Public Health julkaisi viime viikolla tutkimuksen (N=5316), jossa todettiin enemmän liikkuvien tai eniten koululiikuttaa saavien tyttöjen pärjäävän äidinkielessä ja matematiikassa vähemmän liikkuvia paremmin. Poikien kohdalla ei löytynyt muutosta mitatuilla liikuntamäärillä ja todettiin poikien kohdalla tarvittavan korkampia liikuntamääriä erojen syntymiseksi, koska pojat liikkuvat enemmän. Tutkimus tehtiin alakouluikäisillä.

USA Today -lehti kirjoittaa tutkimuksesta ja totetaa artikkelissaan, että koululiikunta on ahtaalla, koska kouluja arvioidaan matematiikan ja äidinkielen tulosten mukaan. Tämän johdosta kouluissa ei panosteta koululiikuntaan tai oppilaan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Tutkija Susan Carlson kertoo, että liikunta muunmuassa parantaa osallistumista ja keskittymiskykyä luokkatilanteessa ja johtaa siksi parempiin oppimistuloksiin.

NASPE eli National Association for Sport and Physical Education vaatii USAhan 30 minuuttia laadukasta koululiikuntaa pätevän liikunnanopettajan johdolla joka päivä. Tällä saataisiin täytettyä puolet lapsen päivittäisestä liikuntasuositusminimistä.

Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaa täältä. Linkki abstraktiin löytyy täältä.

- Petteri Laine

Tutkittua liikuntapeleistä

Maanantai, Tammikuu 7th, 2008

Exergames tai liikuntapelit ovat olleet markkinoilla vasta melko lyhyen ajan. Kokemusperäisesti voi sanoa itsekin, että pelatessa syke nousee ja hiki puskee pintaan. Pelit näyttäisivät olevan myös riittävän mielekkäitä ja haastavia pelejä kuluttavien nuorten mielestä.

Parin viime vuoden aikana on julkaistu ensimmäiset tutkimustulokset arvostetuissa tiedelehdissä. Niissä todetaan liikuntapelien nostavan sykettä ja kuluttavan energiaa reippaasti verrattuna tavallisiin peleihin. Parhaimmillaan pelaaminen kuluttaa saman verran energiaa kuin normaali liikunta (500 kcal/t). Tässä on muutama poiminta raporteista.

Pediatrics julkaisi tutkimuksen vuonna 2006, jossa tutkittiin passiivisen ja aktiivisen ruutuuajan (screen time) eroja energian kulutuksessa 8-12 -vuotiailla nuorilla. Tutkimuksessa todettiin päivittäisen ruutuajan olevan jo noin 8 tuntia päivässä ja sen osuus tulee mielumminkin kasvamaan kuin vähenemään tulevaisuudessa. Tutkimuksen mukaan tanssipeli Dance Dance Revolution lisäsi lievästi ylipainoisilla energian kulutusta yli 200% lepotasoon nähden ja lähes 200% istuen pelaamiseen tai television katseluun verrattuna. Koko tukimuksen voit lukea täältä.

BMJ (British Medical Journal) julkaisi tutkimuksen viime vuoden tammikuussa, jossa tutkittiin Nintendo Wiin vaikutusta energian kulutukseen. Myös Wii -pelien pelaaminen kuluttaa reilusti enemmän energiaa kuin tavalliset istuen pelatut pelit, muttei vielä liikuntasuositusten verran. Wii -pelien ja vastaavien oikeiden lajisuoritusten välillä on energian kulutuksessa vielä iso ero. Lähimmäksi pääsee Wii Bowling, joka kuluttaa lähes yhtä paljon energiaa kuin oikea keilaaminenkin. Koko tutkimus on luettavissa täällä.

Digitaalisen pelaamisen kulttuuri vahvistuu koko ajan ja liikuntapelit ovat tietenkin suuntaus, johon itse ja Nuori Suomi haluaisi panostaa. Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Itse haluaisin lanseerata pelejä osana nuorten kulttuuria ja toimintaympäristöä korostamatta näiden pelien “liikunta”-osaa. Aktivoivat pelit yleensä, jotka saavat pelaajan ylös tuolista ja liikkeelle, ovat kannatettavia kuten Guitar Hero ja Rock Band.

Pelikulttuurin pitäisi antaa kehittyä nyt alkaneeseen suuntaan ja tukea liikuntapelien kehittelyä tuomatta esiin sen suuremmin “maailman laajuista lasten ja nuorten ylipaino-ongelmaa” ja “nuorten rapakuntoa”. Liikuntapelit toimivat parhaiten, jos ne ovat hyväksytty osa nuorten arkipäivää ja riittävän kiinnostavia tarjoamaan uskottavan vaihtoehdon istuen pelaamiselle.

- Petteri Laine

Telkkuu, nettii ja pelejä

Torstai, Marraskuu 29th, 2007

VTT tutki nuorten digitaalista pelaamista ja julkaisi raportin siitä 2006. Tutkimuksesta käy ilmi, että vain 2% 13-18-vuotiaista pojista ei pelaa tietokoneella lainkaan. 67% pojista pelaa pelejä päivittäin. Päivittäin pelaavista pojista 64% käyttää pelaamiseen kerrallaan yli tunnin ja tytöistäkin 52%. Aikamoisia lukuja.

Päivittäinen mediankäyttö on myös huimissa lukemissa. Tutkimuksen mukaan 10-14-vuotiaat käyttävät päivässä medioita keskimäärin 6 tuntia 52 minuuttia ja 15-19-vuotiaat uskomattomat 8 tuntia 57 minuuttia (Lähde: TNS Atlas kesä-heinä 2006). Kun tarkastellaan isommalla ikähaitarilla, niin keskiarvo tasaantuu hieman alle seitsemän tunnin.

Internettiä käytetään reilu tunti päivässä ja sen käyttö on lisääntynyt. Samaan aikaan ei juuri muu median käyttö ole vähentynyt eli nuoret viettävät koko ajan enemmän aikaa medioitten parissa.

Lisäksi tiedetään, että joka kymmenes 15-24-vuotias pitää blogia ja lähes puolet kirjoittavat keskustelupalstoille (Lähde: Taloustutkimus, Web & Mobile Trackin, syksy 2006).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että netissä pitää näkyä ja digitaalinen pelaaminen on niin iso ilmiö nuorten keskuudessa, että se pitää ottaa huomioon selkeästi omassa toiminnassani. Onneksi on työkaluja olemassa. Exergames eli liikunta- ja hyötypelit ja erilaiset nuorten foorumit, joilla voi käydä keskustelua myös liikunnasta. Kouluilla on jo kotisivuja ja nettipohjaisia tietohallintojärjestelmiä (esim. Wilma) ja on luonnollista rakentaa toimenpiteitä koulujen kanssa myös netin välityksellä.

tanssipelit.jpg

- Petteri Laine