Mitä tehtäis? -syksyn ideakilpailu

Kesäkuu 10th, 2009


KAMPANJA

Osuuspankki ja Nuori Suomi järjestävät ideakisan 7-10-luokkalaisille. Kilpailun tarkoituksena on keksiä liikunnallista tekemistä ja hauskoja tapahtumia koulupäivän yhteyteen. Tavoitteena on kerätä ideoita toimivista tavoista saada vauhtia, liikettä ja hauskaa yhdessäoloa välitunneille ja oppituntien jälkeiseen aikaan. Kilpailuun voivat osallistua kaikki yläkoululaiset joko yksin, kaverin kanssa, ryhmänä tai kouluna.

Kilpailussa kymmenen suosituinta, nuorten parhaiksi äänestämää ideaa palkitaan 600 euron arvoisella digiliikunta- ja tanssipelisetillä.

Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan 20 sadan euron arvoista välituntiliikuntavälinekassia.

Kampanjaa tukemassa on 60 osuuspankkia, joiden alueilla sijaitsevien koulujen ideoista palkitaan lisäksi paras/parhaat liikunnallisen tapahtuman järjestämisen mahdollistavalla 500 euron stipendillä sekä 100 euron arvoisella välituntiliikuntavälinekassilla.

Ideoiden jättämisaika on 1.9.-9.10.2009 ja äänestysaika 12.-31.10. Voittajat selviävät viikolla 45 ja palkinnot luovutetaan kouluille marraskuun aikana 2009.

OSALLISTUMINEN

Idean tulee olla yläkoululaisten keksimä ja tavalla tai toisella mahdollinen toteuttaa kouluympäristössä. Hyvän idean keksimisen lisäksi tulee osallistumiselle saada koulun henkilökuntaan kuuluvan aikuisen tuki. Hänen osuutensa kilpailussa on toimia yhteyshenkilönä koulun, Nuoren Suomen ja Osuuspankin välillä.

ÄÄNESTÄMINEN

Kaikista kilpailuun lähetetyistä töistä nuorten asiantuntijaryhmä yhdessä Nuoren Suomen edustajan kanssa valitsee 20 parasta valtakunnallista ideaa. Näistä ideoista voivat kaikki äänestää omasta mielestään parhaita.

PALKITSEMINEN

Valtakunnallisessa kilpailussa palkitaan 10 parasta ideaa digiliikuntapaketilla, jossa on TV-yhteensopiva pelikonsoli Nintendo Wii, Wii Fit -tasapainoalusta sekä kolme PC-yhteensopivaa tanssipeliä kahdella pehmeällä tanssimatolla. Päätökset palkituista tehdään nuorten äänestyksen perusteella.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 20 välituntiliikuntavälinekassia, jotka sisältävät kori- ja jalkapallon, tuplahyppynarun, frisbeen sekä kyykkä-pelin. Palkinnot toimitetaan kouluille marraskuussa.

Paikallisissa kilpailuissa osuuspankkien lahjoittamilla stipendeillä ja välinekasseilla palkitaan pankin toiminta-alueella toimivien koulujen ideoista paras/parhaat. Palkinnot toimitetaan kouluille marraskuussa. Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse viikolla 46. Voittajien edellytetään kertovan stipendin avulla järjestämästään liikunnallisesta tapahtumasta muille nuorille Your Move – sivuston blogissa. Tarkemmat ohjeet toimitetaan voittajille sähköpostitse.

Kampanjan markkinointimateriaali toimitetaan kouluille elokuussa.

Henkinen lujuus

Huhtikuu 30th, 2009

Sain käsiini Suomen Squashliiton toiminnanjohtajan, Markku Hyrskeen, kirjoittaman artikkelin positiivisesta oppimisesta ja henkisestä lujuudesta. 
                                                                                                                                                                            
                                            MITEN KEHITTÄÄ HENKISTÄ LUJUUTTA JA KYKYÄ OPPIA ?

Parhaana ja käytännönläheisenä menetelmänä pidän Jim Loehr’in (USA) erästä analyysimallia.

Menetelmän synnyn tarina
Loehr  valmensi aikanaan Martina Navratilovata ym. maailman tennishuippuja menestyksellä. Yhtä asiaa hän ei vaan ymmärtänyt:  Miksi kaksi pelaajaa A ja B pelaavat ristiin harjoituksissa ja kisoissa - eli B voittaa harjoituksissa, mutta A kisoissa ja näin tapahtuu lähes aina. Miksi?Loehr paneutui asiaan ja videoi tällaisia tasaisia pareja ja löysi A-tyypin ja B-tyypin pelaajia erottavan tekijän.

Se oli käyttäytyminen pallorallien välillä, josta pari tyypillistä esimerkkiä:

Voittava lyöntitilanne ja käyttäytyminen sen jälkeen:
Pelaaja B lyö hyvän voittavan lyönnin verkolta, mutta käyttäytyy vähätellen ja löysästi kävellen. Kehon kieli kertoo: ”Ei tämä vielä mitään, olen oikeasti vielä parempi.”  Katse hakee ’palkintoa’ ja hyväksyntää katsomosta.
Pelaaja A lyö vastaavan hyvän voittavan lyönnin verkolta, nousee täyteen pituuteensa ja siirtää mailan vapaaseen käteen ja rentoutuu.  Ilme ei kerro tavallisuudesta poikkeavaa.  Olemus huokuu energisyyttä, kävely on kimmoisaa, katse on hallittu ja seuraavaan palloon keskittymistä viestivä.

Virhelyöntitilanne ja käyttäytyminen sen jälkeen:
Pelaaja B lyö normaali tilanteessa korkeasta pompusta verkolla lyönnin verkkoon.  Haukkuu itseään kovalla äänellä tyhmäksi ja toistaa varjolyöntinä samaa lyöntisuoritusta kohti verkkoa ja pudottaa mailansa.  Olemuksessa ryhti on lysähtänyt ja jopa luovuttamista näyttelevä: ”Tosi huono päivä tänään.”  Ennen seuraavaa pallorallia B ei ole valmis ’taisteluun’.
Pelaaja A lyö vastaavassa tilanteessa korkeasta pompusta verkolla lyönnin verkkoon. Korjaa hivenen jalka-asentoaan ja lyö nätin varjolyönnin yli verkon kuviteltua palloa tyhjään kulmaan suunnaten, tapaus on kuitattu ja harjoiteltu. A Siirtää mailan vapaaseen käteen, juuri kuten kohdassa 1.  Paluu takaraa kohti jatkuu myös samoin, suorastaan identtisesti.  A on valmis seuraavaan palloon.

Lukija voi itse kuvitella, kummalla on parempi ennuste pelaajana.  Kumpi oppii lähes koko ajan ja hakee itselleen uusia haastavia pelikavereita ja kisoja tsempaten aina oli sitten voittamassa tai häviämässä.  Kummallla on enemmän hyviä harjoituspäiviä.  Ideaa voi tietysti laajentaa eri elämän alueille arjen tilanteisiin.

Virheitä tulee ja saa tulla!  Olennaista on squashpelaajallekin tehdä heti korjaava suoritus - esimerkiksi peltilyönnin jälkeen korjaava varjolyönti vähän ylemmäs tai suunnaten takakulmaan. Näin tekevät tutkitusti henkisesti vahvimmat urheilijat.

Henkisen lujuuden erot kärjistyvät kriisitilanteissa kuten kisoissa.  Treeneissä em. pelaajan A hyvä tapa vie periaatteessa jatkuvaan oppimiseen ja ’hyviin päiviin’ - positiiviseen kierteeseen ja parantuneeseen minäkuvaan - henkiseen lujuuteen.  A-tyypillä harjoitus ja kisa ovat molemmat haasteita, joissa voi kehittyä ja kumpikin ovat sopivan jännittäviä ja haasteellisia.

Varsinkin kova treeni ja päiväohjelma (työ, perhe jne.) vaatii iloista, avointa ja reilun turvallista henkeä - kannustavaa otetta, ensinnäkin sinulta itseltäsi itseäsi kohtaan ja sitten toisia kohtaan! Palkitse itsesi, kaverisi ja  läheisesi usein!  Rohkaiseva sanasi parantaa omaa mielialaasi ja koko porukan ilmapiiriä.  Kaikesta voi palkita - tsempistä ja yrityksestä, järjen käytöstä, oppimisesta, huumorista ja sitkeydestä.

Jim Loehr on pitkään ollut tennisvalmennuksen suurimpia guruja, jota ainakin itse olen lainannut häpeilemättä squashvalmennuksessa osin pelaajien tietämättä, osin oheista kaavaketta käyttäen ja pelaajia pannen pohdintoihin.  Kyseisen tavoitteen - HENKINEN LUJUUS - suhteen näkemäni pelaajien kehitys on ollut poikkeuksetta myönteistä.

ANALYYSIN VOI TEHDÄ  PELAAJA ITSE MILLOIN TAHANSA PALAUTTAMALLA MIELEENSÄ VIIMEISEN PELIN . Analyysin voi myös tehdä valmentaja tai pelikaveri pelistä tai nauhoituksesta.
Olennaista on seurata omaa kehittymistä.

Malli on sovellettavissa joukkuepeleihin, yleensä urheiluun ja koko elämään positiivisen toiminnan ohjausmallina - ei siis vain ajatteluna. Positiivinen toiminta nimittäin sisältää periaatteessa kaiken - positiivisen ajattelun, hyvän suorituksen ja tunnetilat.

Positiivinen suoritus on malli uudelle hyvälle!  Näyttelijä Heikki Kinnunen on sanonut hiukan liioitellen suunnilleen näin; “Ei huonot projektit mitään opeta – hyvät opettavat – ne ovat malli uudelle hyvälle !” 

Lopuksi
Henkisen lujuuden erot kärjistyvät kriisitilanteissa ja yleensä silloin kun mitataan kykyä. Ihminen tekee sitä usein – päivittäin tietämättään.  Meillä on usein kriittinen ajattelu ja pelkäämme kuten vitsissä sanotaan: Mitähän tuo norsu minusta ajattelee…?

Tekevälle sattuu ja virheitä tulee – unohda ne! Mutta kun onnistut, anna itsellesi oikeus palkintoon ja sano itsellesi HYVÄ. Siis aina kun olet yrittänyt ja varsinkin kun onnistut!  Tämä parantaa mielialaasi joka päivä ja tekee elämästäsi ehkä vähän keveämmän!

Markku Hyrske 12/2005             

Opetusvinkkejä eri lajeihin

Huhtikuu 23rd, 2009

Eräs yläkoulun liikunnanopettaja kyseli yleisurheilun opettamiseen uusia vinkkejä. Meistä kumpikin muisteli opetusmateriaalia aiemmin olleen runsaastikin saatavilla sekä paperisena että sähköisenä. Jonkin aikaa virtuaalimaailmassa seikkailtuani löysin pitkän tauon jälkeen Opettajan verkkopalvelun oppimateriaalisivut, joille on koottu runsaasti harjoitteita lajitaitojen opetukseen. Lajeja valikosta löytyy peräti 22: jalkapallo, jääliikunta, keppijumppa, koripallo, koulupaini, kuntosalityöskentely, käsipallo, lentopallo, maastohiihto, paritanssi, pesäpallo, retkeily, salibandy, sauvakävely, sirkustelu, sulkapallo, suunnistus, tanssi, uinti, ultimate, voimistelu ja yleisurheilu. Vinkit on tuotettu yhteistyössä lajien asiantuntijoiden kanssa.

yleisurheilu.jpgtanssiliikunta.jpgpalloilu.jpgvoimistelu.jpgluontoliikunta.jpgvesiliikunta.jpgtalviliikunta.jpgmuut.jpg

Näiltä edu.fi-sivuilta löytyy tutustumisen ja ajattelemisen arvoista asiaa myös liikuntakasvatuksesta ja terveystiedon opettamisesta.

Lajikokeiluja kouluille

Huhtikuu 17th, 2009

Ystäväni jäi blogia lukiessaan pohtimaan nuorten aktivoimista liikuntaan. Urheilullisena äitinä hän on innostanut kaikki lapsensa liikkumaan pienestä pitäen. Monen muun tavoin hänkin on ajoittain törmännyt haasteisiin lasten ja nuorten harrastusten mahdollistamisessa. Jossakin vaiheessa harrastamisen esteeksi saattaa nousta lajikirjon mukanaan tuomat kohtuuttomat kustannukset väline-, liittymis-, jäsen-, harjoittelu-, kilpailu- ja lisenssimaksujen muodossa. Uuden harrastuksen aloittaminen vaatii usein suuria rahallisia resursseja ja pitkää ajallista sitoutumista. Näin ollen nuoren on tiedettävä viihtyvänsä harrastuksen parissa, vaikkei kokemusta siitä olisikaan. Eri lajien kokeilemiseen tuntuu olevan hyvin vähän mahdollisuuksia tänä päivänä.

Tämä aktiivinen ystäväni heitti ilmoille ajatuksen, että seurat kävisivät kouluilla esittelemässä lajeja syksyisin ja keväisin. Näin onkin toimittu kautta aikain monilla kouluilla useissa kunnissa eri puolilla Suomea. Viime syksynä kaikkien yläkoulujen rehtoreille lähetettiin kirje, johon oli koottu lajiliittojen yhteystietoja juuri tätä tarkoitusta varten.

Mielestäni erinomaisena ideana hän ehdotti, että kouluissa voitaisiin järjestää Nuori Suomi -päivä, jolloin nuoret pääsisivät tutustumaan eri lajeihin, saisivat kysellä niistä ja kokeilla niitä tutussa ympäristössä kavereidensa kanssa. Seurojen edustajat näyttäisivät lajiharjoitteita, antaisivat treenivinkkejä ja kertoisivat missä, kuinka usein ja millaisin kustannuksian lajia voi harrastaa.

Lajeina voisivat olla vähintäänkin kaikki sellaiset, joita koulussa voi esitellä, esimerkiksi pesäpallo, miekkailu, curling, sulkapallo, telinevoimistelu, yleisurheilu, tanssi ja cheerleading.

Kiitokset vinkistä Suvi-Maaritille.
Jakakaa muutkin ideoita toisillenne tätä kautta, kaiken koulun kevätkiireen keskelläkin.

 

Kerhokyselyn arvonnat

Maaliskuu 30th, 2009

Yläkoulun kerhokyselyyn vastanneiden oppilaskuntien hallitusten ja tukioppilasryhmien kesken on arvottu 10 kappaletta viiden “Mä oon täällä”-frisbeen pakettia.

Paketit postitetaan tänään seuraaville kouluille:
- Luopioisten yläaste, Pälkäne
- Pohjois-Hervannan koulu, Tampere
- Punkaharjun koulu, Punkaharju
- Haukivuoren yläkoulu, Haukivuori
- Muurolan yläaste, Muurola
- Juhanalan koulu, Joensuu
- Saloisten koulu, Saloinen
- Huutjärven koulu, Huutjärvi
- Tapainlinnan koulu, Hyvinkää
- Lopen yläkoulu, Loppi

Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Lukiolaiset kerho-ohjaajina

Maaliskuu 26th, 2009

Jokunen viikko sitten sain luettavakseni ilahduttavan uutisen Sulkavalta. Siellä alakoululaisten liikuntakerhotoiminnan ohjaajapula on ratkaistu nuoria osallistamalla. KyläSportti-hankkeen projektipäällikkö Eero Piiroinen on kouluttanut lukiolaisista ohjaajia Nuoren Suomen “Löydä liikunta“-koulutuksen avulla. Hieno juttu, sekä nuorille että alakoululaisille liikkujille. Jään odottelemaan lisää vastaavanlaisia uutisia! Artikkelin voit lukea kokonaisuudessaan täältä: http://www.ita-savo.fi/Etusivu/8952771.html.

Syksyn kampanjan satoa

Maaliskuu 20th, 2009

Marraskuun ensimmäisellä viikolla 2008 haastettiin kaikki Suomen yläkoulut edistämään välituntiliikuntaa omassa koulussaan. Tavoitteena oli aktivoida nuoria suunnittelemaan ja toteuttamaan pelejä, leikkejä, turnauksia ja muita liikuntaan liittyviä tapahtumia.

Kampanjaan osallistui 226 yläkoulua, joiden oppilaskuntien hallitusten jäsenet, tukioppilasryhmät, Sporttarit, Välkkärit ja kokonaiset luokat innostuivat liikuttamaan itseään, toisiaan ja yhtenäiskouluissa nuorempia oppilaita. Palaute kampanjasta oli erittäin positiivista. Se koettiin piristävänä, innostavana, hauskana ja hyvin suunniteltuna. Nuoret innostuivat suunnittelemaan, liikuttamaan ja liikkumaan. Useimmissa kouluissa välituntitoimintaa on jatkettu kampanjan jälkeenkin.

Kampanjan yhteydessä järjestettiin ideakilpailu, jossa nuoret suunnittelivat koulun yhteishenkeä nostattavia tapahtumia yhdessä toteutettavaksi. Palautekyselyyn vastanneista kouluista valtaosa toivoi hyvien ideoiden jakamista kaikille, joten tähän on nyt koottu onnistuneita kokeiluja ja hyviä ideoita.

 

Kokeiltuja ja toimivia ideoita:

Kaikille koulun oppilaille jaetaan koululiikuntatiedote, jossa kerrotaan liikuntasuosituksista, nuorten hyvinvoinnin osatekijöistä sekä koululaisten riittävän aktiivisesta päivästä. Tiedotteen sisältö käydään läpi oppilaiden kanssa ja pyydetään heitä viemään se kotiin vanhempien luettavaksi.

Tukioppilaat pitävät pelivälinelainaamoa, josta saa ilmaiseksi käydä vuokraamassa omalla nimellään pelivälineen välitunnin ajaksi.

Jokainen luokka miettii itselleen yhtenäisen, näkyvän teeman (väri tai hahmo). Viikon ajan luokat osallistuvat joukkuesulkapallo-kisaan ja tukioppilaat arvioivat pelin aikana mm. seuraavia asioita: teema, yhteishenki, kannustus ja ystävällisyys. Näistä jaetaan plussia, kun taas miinuksia saa joukkue, jossa joku lintsaa pelistä, sanoo toiselle rumasti tai käyttäytyy muuten huonosti. Voittajajoukkue saa liikuntatoimelta ilmaiset liput uimahalliin ja luokka pääsee uimaan kummioppilaiden kanssa vapaa-ajalla. Voittajaluokka voi myös haastaa opettajat ja henkilökunnan kisaamaan kanssaan.

Tietyn ajanjakson ajan oppilaat opettavat toisilleen erilaisia taitoja. Teemavälitunnin taito-opetusta on vähintään yhdessä lajissa jokaisella välitunnilla.

8. ja 9. luokkalaisten valinnaisen liikunnan ryhmät pitävät 3-6 – luokkalaisille välituntileikkituokioita antamalla näille uusia ideoita välituntileikkeihin.

Teemapäivinä muodostetaan ala- ja yläluokista kummiluokkia, jotka leikkivät ja pelailevat yhdessä kaksi tuntia.

Järjestetään jatkuvia luokkienvälisiä välituntiturnauksia, lajia vaihtaen.

Koulutetaan halukkaita oppilaita välituntiliikuttajiksi.

Järjestetään luokkien välinen mölkkykisa.

Tehdään pihalle toimintarata, jonka varrella on erilaisia liikunnallisia tehtäviä. Laminoidut tehtäväkortit otetaan käyttöön välitunnin ajaksi tai kiinnitetään pysyvästi ympäristöön.

Muutetaan koulupäivän rakennetta välitunteja yhdistämällä siten, että saadaan yksi pidempi välitunti päivittäin.

Maalataan asfalttiin erilaisia liikkumaan innostavia kuvioita, ruudukoita, ratoja ja spiraaleja sekä ympyröitä polttopalloa ja tervapataa varten.

Sijoitetaan pihalle kestävät sulkapallokentät.

Rakennetaan pihalle teline-, parkour- ja köysirata.

Sijoitetaan koulun varastotilaan pieni kuntosali.

Ostetaan pingispöytiä aulatiloihin ja pihalle, jaetaan pelivuorot luokittain.

Annetaan sali välituntikäyttöön pienpelejä varten, jaetaan vuorot luokittain.

Liikutaan muidenkin aineiden tunneilla, käydään esim. luontoretkillä.

Järjestetään liikunnallisia teemapäiviä kerran kuussa.

Hyviä välituntivälineitä:

mölkkypeli, footbagit, koripallot, jalkapallot, sählymaalit, -mailat ja -pallot, frisbeet, tennispallot, superpallot, hyppynarut, twist-narut, liukurit, lippuvyöt

Toivottuja pihatelineitä:

pukkitappelupenkki, tasapainoiluteline, vatsalihaspenkki, leuanvetotanko, köysirata, parkour-rata, palloseinä, temppurata ja keinut.

Sopivia pelejä ja leikkejä, vanhoja, uusia ja tuunattuja:

valokuvasuunnistus, köydenveto, letkajenkka, itse tehdyt tasapainolaudat pihalla, tarkkuusheitto seinään merkittyihin maaleihin, tarkkuusheitto pingispalloilla laatikkoon, joen ylitys leipä- tai maitolaatikoin, keilaus muovipulloin, pitkä hyppynaru tai kaksi, pehmopallosota, parkour, seinäpallo (hailii-hailoo), kadonneen Barbin metsästys (aarteenetsintä), turnajaiset kyykyssä pomppien, futista pienellä nopalla sisätiloissa pelattuna ja Twister-väripallot pihaan maalattuna sekä puinen hyrrä

Ideoita rahan saamiseksi välineitä ja telineitä varten:

Oppilaat ja opettajat myyvät sukkia vanhemmille ja henkilökunnalle, tuotto laitetaan välituntivälineisiin.

Haetaan Sampo Pankin koululahjoitusrahoitusta.

Etsitään lähialueen yrityksistä mahdollisia yhteistyökumppaneita. Yritys voi vähentää lahjoittamansa summan verotuksessa ja saa positiivista huomiota paikallislehdessä.

Toimintaa vuonna 2008

Maaliskuu 19th, 2009

Koulujen toimintaympäristöihin tutustuminen ja yhteistyöverkostot

Yläkoulujen pihojen toiminnallisia mahdollisuuksia kartoitettiin lukuisin tutustumiskäynnein. Pihoja arvioitiin niiden ominaisuuksien ja välineistön perusteella sekä oppilaiden ja koulun henkilöstön näkökulmista katsoen. Koulujen liikunnanopetuksen, valinnaisainetarjonnan ja kerhotoiminnan monipuolisiin ratkaisuihin päästiin tutustumaan samassa yhteydessä. Hyviä malleja ja ratkaisuja jaettiin opettajille ja rehtoreille suunnatun yläkoulublogin kautta.

Tutustumiskäyntien yhteydessä luotiin kattavaa yhteistyöverkostoa yläkoulun opettajien, rehtoreiden, nuoriso- ja liikuntatoiminnasta vastaavien kuntien yhteyshenkilöiden, aluekouluttajien sekä eri järjestöjen kesken. Verkostoitumisen yhteydessä perustettiin yläkoulun moniammatillinen yhteistyöryhmä edistämään koululiikuttamisen monimuotoisia mahdollisuuksia.

Yhteisissä tapaamisissa pohdittiin yläkouluikäisten omaehtoisen liikunnan lisäämisen mahdollisuuksia vapaa-ajalla sekä koulu- että muissa ympäristöissä. Keskustelua käytiin vilkkaasti myös ylakoulublogissa, jossa jaettiin tietoa, ideoita ja kokemuksia. Yhteistyö järjestöjen, koulujen ja kuntien kanssa oli monimuotoista ja tiivistä. Nuorten hyvinvointia vahvistavassa, kerhotoimintaa monipuolistavassa Tampereen kaupungin ”Harrastava iltapäivä” (HIP) -hankkeessa yläkouluyksikkö toimi aktiivisena sidosryhmänä.

Yläkoululaisten aktiivisuuden ja osallisuuden vahvistaminen

Nuorten aktiivisuuden ja osallisuuden herättäminen sekä vaikuttavuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen olivat kaiken toiminnan taustalla kulkevina tavoitteina. Välituntikampanjan pääpaino oli nuorten toiminnassa vertaisryhmässään, ideakilpailussa painotettiin yhteisöllisyyttä ja nettisivustolla houkuteltiin avoimeen vuorovaikutukseen.Kampanjoiden rinnalle perustettiin Nuoren Suomen nuorten nettisivusto ”Mä oon täällä!”. Sivustolle kerättiin tietoa ja vinkkejä liikunnasta, välituntien vietosta, tapahtumien järjestämisestä ja hyvinvoinnista sekä tehtiin linkkejä nuorten parissa toimivien järjestöjen sivuille.Mä oon täällä! –sivuilla käytiin keskustelua, jaettiin ideoita sekä esiteltiin ja arvosteltiin ”Oma idis” –kilpailun videoita.  

Irc-gallerian kanssa tehtiin yhteistyötä nuorten mielipiteiden kuulemiseksi Nuorten tapahtuman 2011 –päätapahtumapaikan valinnassa.

Nuorten tapahtuman 2011 suunnittelun tueksi koottiin nuorten asiantuntijaryhmä, johon valittiin 20 13-20 –vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea. Nuoret kokoontuivat kahden kuukauden välein ideoimaan tulevaa tapahtumaa sekä kertomaan mielipiteitään muista nuoria liikuttavista asioista

Mä oon välkällä! -kampanja

Yläkouluikäiset haastettiin ensimmäistä kertaa mukaan välituntikampanjaan yhdessä alakoulujen kanssa. Kampanjan tavoitteena oli lisätä 7-9 –luokkalaisten aktiivisuutta ja hyvinvointia kouluympäristössä liikunnan avulla. Tarkoituksena oli saada nuoret innostumaan välituntitoiminnan suunnittelusta ja sen toiminnallisesta toteuttamisesta vertaisryhmässä.

Yläkoulun kampanja jakautui kolmeen osaan: kampanjaviikon suunnitteluun ja toteutukseen oppilaskunnan hallitusten jäsenten ja tukioppilaiden toimesta, ME-välituntiin osallistumiseen sekä Oma idis –kilpailutöiden ideointiin. Kilpailun tarkoituksena oli keksiä uusia, omalle koululle sopivia, yhteishenkeä nostattavia, liikunnallisia toimintamalleja.

Välituntikampanjaan osallistui 226 yläkoulua. Näissä kouluissa välituntiliikkumisen määrä lisääntyi kampanjan aikana merkittävästi ja omaehtoinen liikunta jatkui kampanjan jälkeenkin. Useissa kouluissa perustettiin välituntivälinelainaamo, jonka toiminnasta vastasivat oppilaat itse.

ME-välitunnille osallistui 19 825 oppilasta. Osallistujien kesken arvottiin kolme kahden alustan tanssipelijärjestelmää sekä kuusi liikuntavälinekassia. Ideakilpailuun osallistuttiin sekä kaveriporukoissa että luokka- ja koulukohtaisesti. Ideat olivat raikkaita, pelit ja leikit sekä uusia että sovelluksia vanhoista. Yhteisöllisyys oli otettu kilpailutöissä huomioon vahvasti ja toiminta oli toteutettu mahdollisuuksien rajoissa olevin resurssein. Parhaat ideat palkittiin kolmella kahden alustan tanssipelijärjestelmällä ja 45 neljän Aku Ankan kirjapaketilla.

Kerhotoiminnan aktivoiminen

Kerhotoiminnan nykytilan arviointi yläkoululaisten osalta käynnistettiin. Toimintaa todettiin tarvitsevan ja kaipaavan erityisesti ne nuoret, jotka ovat joko lopettaneet aktiivisen harrastuksensa tai eivät ole vielä löytäneet itselleen sopivaa liikuntamuotoa. Kerhotoiminnan resursseja parannettiin kuntien tukihakemusten perusteella myönnetyin avustuksin sekä erilaisissa yhteyksissä jaetuin liikuntavälinepaketein. Yhteistyötä seuratoimijoiden kanssa hyödynnettiin koulujen kerhojen ohjaamisessa.

Hyviksi koettuja kerhotoiminnan malleja markkinoitiin ”Lisää harrastamisen mahdollisuuksia” -oppaalla. Harrastustoiminnan aktivoimiseksi hyödynnettiin oppilaskuntia, tukioppilaita ja koulutettuja välituntitrainereita.

Activity room –hankkeiden suunnittelu

Digitaalisen liikuntapelaamisen mahdollisuuksiin kouluympäristössä tutustuttiin toisaalta maailmalla toimivien liikunta- ja pelihallien innoittamina, toisaalta peli- ja viihdemedian nuorten elämässä valtaaman ajan johdosta. Digiliikunnan ollessa uusi tapa pelata videopelejä, kokeiltiin mahdollisuutta muuntaa osa nuorten passiivisesta ruutuajasta aktiiviseksi liikkeeksi. Kokeiluun valittiin useista eri vaihtoehdoista tanssipelaaminen, jonka demoja toteutettiin useita eri puolilla Suomea.

Yhteistyökumppaneiden kanssa aloitettiin valmistelut 1-2 pilottihankkeen toteutuksesta lähivuosina. Tavoitteeksi asetettiin digi- ja perinteisen liikkumisen yhdistelmän mahdollistuminen tulevaisuudessa kouluympäristöissä siten, että oppilaat voisivat viettää tilassa aikaa välituntisin ja koulun jälkeen. Näissä aktiviteettitiloissa olisi pelikonsoleiden ja näyttöjen lisäksi esimerkiksi pingispöytiä ja juoksumattoja sekä erilaisia liikunta- ja voimailuvälineitä.

Saattaen vaihdettava

Maaliskuu 19th, 2009

Petteri Laineen vaihdettua työpaikkaa on hänen aloittamansa ja ansiokkaasti ylläpitämänsä Nuoren Suomen yläkoulublogi elänyt omaa, hiljaista elämäänsä piilossa NS-sivustojen suojissa.

Blogin rakenteeseen on kirjoittajan vaihtumisen myötä tehty jonkin verran muutoksia.

Sivun oikeaan reunaan ylimmäksi on sijoitettu pysyviä sivuja, jotka sisältävät yleistä tietoa Nuoren Suomen nuorten yksiköstä ja yläkouluun sekä toiselle asteelle liittyvistä projekteista. Pysyville sivuille kootaan myös koulumaailmaan liittyviä asiantuntijoiden artikkeleita.

Pysyvien sivujen alta löytyy viisi viimeksi ilmestynyttä blogikirjoitusta.

Aiemmat kirjoitukset löytyvät aihepiireittäin seuraavasta valikosta sekä arkistosta hakusanoin ja kuukausittain.

- Pia

Digiliikunta maailmalla

Kesäkuu 11th, 2008

Exergamefitness.com kertoo digiliikunnan suosion kasvusta täällä.

piu1.jpgpiu3.jpgpiu2.jpg

- Petteri Laine